Jälleen yksi märkä päivä. Aamulla nukutti tavallista pidempään, ja tein seittemän aikaan ratkasun että menen vasta kasiin töihin. Huono ratkasu, koska kun kello alko lähestymään kahdeksaa, alko jyristä ja välähdellä pahaa enteilevästi. Pisaraakaan ei silti vielä satanut kun lähdin reippailemaan töihin päin, mutta en tielle päässyt kun alkoi ripottelemaan ja salamat löi niin maan perusteellisen lähelle että jopa mulla, joka nautin ukonilmasta, meni väristyksiä selkäpiissä. Melkein samoilla rytinöillä alkoi kauempaa kuulumaan sateen kohina, ja taas kohta Hannaa kasteltiin roimalla otteella. Työmatkani pituuteen verraten (kaikki neljä minuuttia kävellen) vettä tuli yllättävän paljon. Ikatan kohdalla vettä oli jalkakäytävällä niin, että aallot humahteli nilkkureitten yli iloisesti. Ja tahti jatkui tasan toimiston pihaan saakka yhtä kovana, ja kun pihansuunnittelu on ollut niin loistavaa niin tottahan valtaosa vesimäärästä kasaantuu ihan pääovien eteen, ja yhtään liiottelematta siinä oli varmaan kolme metriä halkaisijaltaan 15 senttiä syvä lammikko jonka läpi piti vielä kahlata -_- Tällä kertaa en ollut ihan niin läpi märkä kuin viimeksi, mutta olo oli kuin olisin järvessä käynyt polveen saakka kahlaamassa. Onneksi Marianne oli niin kultainen että lähti heittään mua vielä kämpälle vaihtamaan kuivaa päälle... Niin, ja se sade muuten oli käytännöllisesti katsoen loppunut siihen mennessä kun Marianne lähti mua kyytimään viisi minuuttia yli kahdeksan... Ei tullut kun muutama hassu pisara enää. *huokaus*